|
|
| On the Road.. again |
|
|
Ajattelin kirjoitella virallisen ensimmäisen blogiartikkelin näille sivuille, kun tänään oltiin sakilla osallistumassa Nurmijärvellä "Noin Seitsemän Taekwondo Veljestä Cup" piin..
No eihän se ihan "Cup" sittenkään ollut, mutta kivat kilpailut kumminkin. Siitä lienee jo vähän aikaa, kun Soukasta näinkin iso sakki kilpailuihin kerralla meni. Itse pienen Soukkalaisen historiani aikana muistan vain yhden kerran, kun yhtä paljon sakkia oli kisoissa kerralla. Taisivat olla SM - kisat Hämeenlinnassa taannoin.
Matkaan lähti Jesse, Iman, Anton, Cajus ja Arman. Pari pronssia saatiin kotiintuomisia näistä karkeloista, mikä oli loppujen lopuksi ihan hienosti, mutta ehkä vähän alakanttiin, siihen nähden mitä odotetin. Selityksiähän löytyy ja niitä seuraavaksi.
Petsku ja minä koitettiin tänään hoitaa koutsin hommia ja aika kiirettä meillä jossakin vaiheessa piti. Poolisysteemi on aika pirullinen, kun kisailijoita "lähellä" toisiaan olevissa, tai samoissa sarjoissa on useita. No selvittiin kummiskin.
Jesselle ei tänään tullut voittoja, mutta täytyy kyllä vähän kritisoida sitä, kuinka määritellään "aloittelijoiden" sarja. Vastassa kaksi sinistä ja yksi musta vyö. Olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että sinisellä vyöllä kisaaja ei ole enää aloittelija (saati sitten mustavöinen). No, säännöt tämän salli, joten mitäpä siitä enempää kitisemään. Joku korjauksen paikka jossakin kuitenkin.. minusta. Jesse siis joutui aika kovaan kyytiin.
Ensimmäinen ottelu oli heikkotasoisin, vastustaja tuli aika sutena päälle ja Jesselläkin oli pikkasen pientä ylilatausta. Ei mennyt ihan putkeen. Seuraava matsi oli jo parempi, mutta mustavöisen kaverin kokemus ja kurkkuun vedetty mirotsaki oli vähän liikaa. Hienosti J. siitä toipui ja jatkoi matsin loppuun asti. Viimeinen matsi oli kaikkein paras, tappio tuli lopulta aika niukasti, vaikka vastassa oli mielestäni kaikkein paras sarjan ottelija (jäi tosin lopulta kakkoseksi). Jesse paransi otteluaan koko ajan ja tässä matsissa se alkoi olla jo sillä tasolla, millä pitää. Hyvä siitä tulee, tiitsakia pitää treenata. Ryntäilijät pitää saada kuriin.
Iman otteli edistyneiden sarjassa, eikä tässäkään voittoja tullut. Siitä voin ottaa itse kyllä osan omaan piikkiini, ilmoitin Imanin kokeneempien sarjaan vaikka aloittelijoihinkin olisi voitu mennä. Eka matsi oli voitettavissa ja kääntyi pisteen tappioksi viime sekunneilla. Vähän malttia ja pois "laukausten" vaihdosta, niin hyvä olisi tullut. Toka vastustaja oli aika paha, potki lujaa. Ei ollut vielä ihan paukkuja siihen. Siltikin olen itse sitä mieltä, että sarja oli oikea, vaikka tappioita tulikin. Nyt tarvitaan vaan matseja ja kokemusta alle. Tästä on ihan hyvä jatkaa.
Arman, voitti matsin ja pari tappiota. Pronssia kotiintuomisina, onneksi olkoon. Itse en päässyt seuraamaan kokonaan kaikkia Armanin otteluita, mutta eka oli hieno voitto. Kakkos ja kolmosmatseissa annettu fyysinen tasoitus vaikutti. Hieno esitys kuitenkin kaiken kaikkiaan, ehkäpä jo suomalaisen TKD:n historiaa?
Cajus, sama homma, en kerinnyt kunnolla seuraamaan. Kärsi selkeästi siitä, että sarja oli pituuden mukaan. "Puolella sentillä" sarjan isoimpien joukkoon ja kun vastaan tulee vuoden tai kaksi vanhempia ja 10 senttiä pidempiä ja kymmenen kiloa painavampia, ei ennuste ole ihan hyvä. Hienosti Cajus kuitenkin otteli, voimat eivät vaan vielä ihan riittäneet. Seuraavalla kerralla ollaan jo taas vahvempia. Tiitsaki treeniä tännekin, ryntäilijät on saatava pysähtymään. Tekniikkaa muuten löytyy jo.
Anton, teki sen mitä odotin. Pari voittoa, yksi tiukka tappio ja pronssia. Harmillisesti tappio tuli semeissä. Antonilla on hyvä tyyli otella, riittävän rauhallinen ja tarkka. Semeissä tosin meni liian flegmaattiseksi, annettiin voitto vähän turhan helpolla. Lisää otteluita vaan, rajoja ei ole, jos vaan oma innostus riittää..
Lopuksi vielä suuri kiitos Petskulle koutsaamisesta ja Minnalle valokuvaamisesta ja muusta tukevasta toiminnasta. Kuvia voi olla tuolla valokuvaosiossa katseltavana.. Tämä täältä tähän, kirjoitellaan taas kun keretään..
terveisin,
- J
Jaa, mites toi otsikko liitty artikkeliin? No sillä tavalla, että vapaasti suomennettuna sana "DO" voidaan ajatella tarkoittavan "tietä". Ja Roadhan on tie, tosin ei ihan samassa yhteydessä.. aikamoista tajunnanvirtaa ja aika kaukaa haettua, mutta se tuntui tällä hetkellä hyvältä :)
|
|
|
<< Takaisin |
Lisää uusi kommentti |
|
moi Jha muute mitä toi ehkäpä jo suomalaisen TKD:n historiaa?
meinaa ku en oikee hiffannu sitä :) |
 |
|