| Seuraava teksti on lainausta uusille harrastajillemme tarkoitetusta "klubioppaasta":
Seuramme pääohjaaja ja puheenjohtaja Risto Husu on aloittanut TKD:n keväällä –94 egyptiläisen Ehab Awadin opetuksessa. Ehab aloitti Soukan Kuntoklubilla alkeiskurssin 9.9.95, apuvetäjänä toimi Ripa.
Ehabilla oli siihen aikaan myös oma sali, joten hän kyllästyi Kuntoklubilla käyntiin. Jotta harrastajat eivät jäisi ilman treenejä, otti Ripa harrastajien pyynnöstä vetovastuun tammikuussa 1996.
Harrastajamme Päivi Berg tutustui internetin kautta jyväskyläläiseen Matti Heikkiseen kesällä –97, jonka jälkeen Matti saatiinkin ensimmäistä kertaa Soukkaan opettamaan. Siitä alkaen Matti onkin toiminut meidän seuran oppi-isänä ja opettajana. Tämä tutustuminen avasi seurallemme ovet leireille ja kilpailutoimintaan
Tämän tapahtuman jälkeen meidät on laskettu “Parkin seuraksi“ vaikka mestari Park ei ole luonamme käynyt opettamassa. Mestari Parkin leirille osa harrastajistamme pääsi tammikuussa 2004. Mestari Parkin opetukset välittyvät seuraamme Matti Heikkisen ja Kalervo Vallin kautta.
Seuramme on ollut Suomen Taekwondo –liiton jäsen tammikuusta 2006. Toimimme kuitenkin opetusohjelman suhteen tiiviisti yhdessä muiden ns. Parkin seurojen kanssa. Nämä ovat seuroja jotka ovat aikanaan olleet mestari Jong Man Park:in (7.dan) opetuksessa. Tällä hetkellä näiden seurojen pääopettajana Suomessa on Kalervo Valli (6.dan). Mestari Park on kuitenkin edelleen lajiteknillisesti seurojemme ylin opettaja.

Tutustuttuamme Matti Heikkiseen, pieni harrastajaryhmämme halusi virallistaa toimintansa. Syksyllä –97 pidettiin yhdistyksen perustamiskokous. Paikalla: Ripa, Päivi (joka kirjoitti yhdistyksen säännöt), Ilona, Mari, Eevis, Mari, Pauli ja Nappe. Kokouksessa valittiin ensimmäinen hallitus, täytettiin patentti- ja rekisterihallituksen paperit sekä tietenkin valittiin yhdistykselle nimi. Nimeksi valikoitui lopulta Soukan Taekwondo Klubi ry (joka sai äänestyksessä peräti yhden äänen).
Soukan TKD Klubissa opetuksen linjauksista päättää Ripa, vyökoevaatimukset tulevat Matilta ja Kalervolta
 |